En ole ikinä seurannut tarkasti menojani. Mitä nyt vilkuillut kuukauden aikana pariin otteeseen verkkopankkiin ja miettinyt, että mihin tuokin 34,90 euroa on mahtanut mennä. Kyllä, olen onnistunut jo viikon tai kahden aikana unohtamaan vaikka jonkun kirjan tai pussilakanan oston. Näin on ollut viime vuodetkin vaikka shoppailuni on vähentynyt huomattavasti. Ja kiitos shoppailun vähentymisen ja turvallisuushakuisen luonteeni, rahaa on jäänyt säästöönkin vaikka en ole sitä suunnitelmallisesti tehnytkään.

Jo vuosia sitten muistan, kun asioin pankkini konttorissa avaamassa vuokravakuustiliä, että virkailija koitti myydä minulle jotain pankin rahastoa. Olin vastikään eronnut joten korkoa korolle-ilmiö ja rahojen makuuttaminen tilillä ei ole pitkässä juoksussa kannattavaa-höpinät eivät olleet silloin päällimäisenä mielessä. Olen ylipäätänsä aina pitänyt sijoittamista ja osakekauppoja jotenkin mystisenä ja vaikeana asiana jota tekevät lähinnä keski-ikäiset miehet ammatikseen tai minua huomattavasti varakkaammat ihmiset. Rikkaat rikastuvat ja meille tavallisille pulliaisille jää lauantai-iltoihin jännitettävää, että osuisiko se 7 oikein vihdoinkin itselleni. 6 ja lisänumero, sillähän saisi jo saunan uusittua ja jonkun lomamatkan tehtyä tulevaisuudessa!

Tuntuu että itselläni tämä sijoittamisen aloittaminen on ollut äärimmäisen pitkä prosessi joka voi näyttäytyä ulkopuoliselle jonain äkkirakastumisena. Todellisuudessa olen sitä alitajuisesti miettinyt jo pitkään katsellessani pankkitilini saldoa. Olen miettinyt niin sen vuosien takaisen pankkivirkailijan sanoja, ystävän kokemuksia sjoittamisensa alkutaipaleelta, kuin tottakai lukenut mediasta paljon miten me "ihan tavallisetkin naiset" olemme innostuneet sijoittamisesta. Kyllähän se rohkaisee itseäkin.

Velkaa minulla ei ole tällä hetkellä, mutta avasin viime vuoden lopulla ASP-tilin (vihdoinkin...!) tarkoituksenani jossain vaiheessa hankkia omistusasunto. Siirsin sinne heti 3000 euroa ja alkuvuodesta toiset 3000 euroa.

Puskuritilini haluan pitää isohkona, koska se luo turvallisuuden tunnetta ja sijoittamista ajatellen estää toivottavasti paniikkiratkaisut. Tällä hetkellä siellä on 10 000 euroa ja haluaisin nostaa sen jossain vaiheessa 12 000 euroon. Mutta loppuvuoden tavoite on pitää puskuritilini saldo 10 000 eurossa ja kerryttää ensisijaisesti sijoitussalkkuni arvoa.

Olen aika jäävi puhumaan tässä vaiheessa sijoittamisesta vielä tarkemmin. Kuukauden parin opiskelulla ollaan vielä aika hataralla pohjalla. Tällä hetkellä luen Merja Mähkän ja Unna Lehtipuun Sijoittajaksi 7 päivässä-nimistä kirjaa, tankkaan podcasteja, luen aihetta käsitteleviä blogeja ja seurailen foorumeja.

Sijoitussuunnitelmani on rahastopainotteinen. Koen, että suorien osakkeiden ostaminen on huomattavasti haastavampaa ja aikaa vievämpää puuhaa, mutta en näe aivan mahdottomana, etteikö sekin alkaisi kiinnostamaan jossain vaiheessa enemmän. Tänä vuonna ajattelin ostaa osakkeita satunnaisesti pitääkseni tätä sijoitusinnostustani ja uuden oppimista yllä. Ja ostinkin jo ensimmäiset osakkeeni ja satuin ostamaan sellaiseen aikaan, että sain jo pari euroa osinkoakin. Wall Street täältä tullaan!

Omistan tällä hetkellä 5 eri rahastoa, 5 suoraa osaketta ja 3 kryptovaluuttaa. Olen automatisoinut sijoittamiseni niin, että tililtäni menee kerran kuukaudessa jokaiseen rahastooni 50 euroa, eli yht. 250 euroa. Tämä takaa ajallisen hajauttamisen lisäksi sen, että niinä kuukausina, kun ajatukset ja energiat ovat muualla, sijoittaminen jatkuu systemaattisesti

Tarkoituksenani on sijoittaa tuota 250 euroa enemmänkin kuussa niin näihin rahastoihin, kuin hurvitella suorilla osakeostoilla ja kryptojen ihmeellisessä maailmassa. Tähän vaikuttaa kulloisenkin kuun taloudellinen tilanne sekä oma mielenkiintoni sijoittamista kohtaan. Jatkossa voisi olla mielekästä seurata täällä blogissa menojani kuukausittain ja sijoituksiani korkeintaan osavuosikatsauksittain.

Pähkinänkuoressa tavoitteeni on sijoittaa vuoden 2021 loppuun mennessä 5000 euroa sijoitusssalkkuuni. Painotus n. 70% rahastot, n.15 % suorat osakkeet ja n. 15% kryptovaluutat.

Tilanne kesäkuussa 2021

Rahastot yht. 1038,12 €   (Tuotto yht. +38,12 € )

Osakesäästötili yht. 409,85 €   (Tuotto yht. +6,45 € )

Kryptot yht.    483,31 €   ( Tuotto yht. -16,30 € )

Sijoitukset yht. 1931,28 €   (Tuotto yht. +28,27 €) 

ASP-tili 7004,10 €  (Tavoite vuoden 2021 loppuun mennessä yht. 7500 € )

Puskurirahasto yht. 10 000 €