Ensimmäinen viikko takana ilman Instagramia. Sanoisin, että yllättävänkin hyvin on mennyt. Muutaman kerran päivässä käsi on käynyt puhelimella ja lihasmuistista yrittänyt klikkailla sovelluksen kuvaketta. Pari kertaa on käynyt mielessä, että hei pistänpäs storyyn kuvaa tästä. Vaikka kun olen kävellyt se 60 sentin mehujää kädessä ja fiilistellyt aurinkoista kesäpäivää ja juuri säästämiäni euroja. 

Kukaan ei ole kysellyt, että miksi olen lähtenyt Instagramista, joten mitä ilmeisemmin en ole niin merkittävä somevaikuttaja, kuin mitä siihen käyttämäni tunnit antavat ymmärtää. Toistaiseksi ei ole myöskään iskenyt sitä pelkoa, että apua jään kaikesta paitsi, kun en näe muiden päivityksiä. Ehkä se on ollut jo tässä vaiheessa ainoastaan rauhoittava tekijä. Voin keskittyä omaan elämääni ja omaan hyvinvointiini. Ja ne tärkeimmät ihmiset ovat edelleen ihan yhtä lähellä ja tavoitettavissa.

Ystävälleni kun kerroin poistaneeni Instagramin (hän ei siis ole siellä)  ja  niistä fiiliksistä, niin hän totesi mielestäni jotain arvokasta. Ei se ole maailmanloppu tai tee minusta epäonnistunutta jos sen tässä kesän aikana vaikka hetkellisesti haluaakin ladata takaisin ja katsoa ihmisten kuvakuulumiset. Sama asia kuin, että olet opettelemassa terveellisempiä elämäntapoja ja yhtenä väsyneenä perjantaina huomaatkin jonottavasi pikaruokaketjun autokaistalla. Syötyäsi triplajuusto-aterian ja mansikkapirtelön toteat, että kaikki meni pilalle, mitä tässä yrittämään. Väärin, ei se yksi "huonompi päätös" suista sinua takaisin entiseen tai varsinkaan ole syy palata sinne. Ilmiselviä asioita, mutta niitä on hyvä muistutella itselleen.

Viime yönä oli vaikein paikka, kun asiat pyörivät mielessä, enkä saanut unta. Tälläisissä tilanteissa olisin ennen ottanut puhelimen käteen ja alkanut selailemaan Instagramia. Se ei käynyt viime yönä mielessä, mutta sen sijaan ostin Bitcoinia 50 eurolla, kun kryptovaluutta ei näytä vielä nousemisen merkkejä. Ojasta allikkoon?